Sisäilmastoseminaari 2011

kuva täältä

Osallistuin ensimmäistä kertaa Sisäilmastoseminaariin, jossa oli ennätysmäärä osallistujia, n. 1 100. Hometalkoiden Karoliina Viitamäki muistutti homeongelmien terveyshaittojen maksavan yhteiskunnalle 200 miljoonaa euroa vuodessa. Hometalkoiden toimenpideohjelman mukaan 15-20 %:ssa rakennuksista home uhkaa käyttäjien terveyttä. Talkoissa on suunnitteilla 25 hanketta ongelmien vähentämiseksi.

Perinnerakentamisen asiantuntija Panu Kaila esitti seminaarin alussa kommenttipuheenvuorossaan huolensa siitä, että nyt keskitytään saamaan auto ojasta pysähtymättä miettimään, miksi sinne ojaan alunperin päädyttiin. Oletan hänen viitanneen energiamääräysten riskeihin.

Mikrobiologi Mirja Salkinoja-Salonen erottautui väriläiskänä esiintyjien joukosta. Hän sivalsi suorapuheiseen tyyliinsä, etteivät nyt käytössä olevat TTL:n viitearvot ole terveysperusteisia. Kuulemma jotkut kävelivät tässä kohtaa ulos salista. Tuhahtelujakin selän takaa kuului. Salkinoja-Salonen myös rinnasti ruokamyrkytysepidemiat ja sisäilmaongelmat, mikä oli mielenkiintoinen ajatusleikki, koska se alleviivaa tietysti sitä, miten tehokkaasti muita terveyshaittoja hoidetaan sisäilmaongelmiin verrattuna. Mutta jos hänen kanssaan ollaan eri mieltä, miksei kukaan kommenttipuheenvuorojen aikana sanonut sitä ääneen? Eikö erimieltä olevilla ole painavia argumentteja, vai pilaisiko väittely yhteistyön mahdollisuuden? Kuinka paljon sisäilmatutkimuksessa mahtaa olla yhteentörmäyksiä eri tahojen välillä? Kateutta, mustasukkaisuutta omasta tontista ja aikaansaannoksista? Päällekkäisiä tutkimuksia tai huonosti kohdennettua rahoitusta? Tekevätkö tutkimuslaitokset laadukasta tutkimusta vai pyörittävätkö ne hankkeita rahoitusta saadakseen pitääkseen itsensä leipätyössä? Ovatko yksityiset toimijat innovatiivisempia, vai estääkö bisnesnäkökulma puolueettoman ja avoimen kehitystyön?

Suurin haaste on joka tapauksessa se, miten saada tutkijoiden tieto kentälle. Kuten Hometalkoiden vetäjä Juhani Pirinenkin totesi, kyse ei olekaan teknisestä, vaan viestinnällisestä haasteesta. Itse tosin uskon, että perimmäisenä ongelma on intressiristiriidat ja asenneongelmat. Mikään viesti ei mene perille, jos vastapuoli on päättänyt olla välittämättä totuudesta. Onko laadukas rakentaminen rakentajien etu, kuten Lemminkäisen johtaja väitti tv:ssä? Rakennusala loisti Pirisen mukaan poissaolollaan seminaarista.

Äskettäin tuli dokumentti tuotteiden tahallisesta vanhentamisesta. Jos yritys keksii niin hyvän tuotteen, että se on liian laadukas vanhetakseen, tuotekehittelyssä aletaan dokumentin mukaan kehittää huonompilaatuista versiota samasta tuotteesta. Yritykset eivät pyri ensisijaisesti rakentamaan parempaa maailmaa, vaan paremman maailman yritystoiminnan kannattavuudelle. Huonosti tehtyjä taloja ei varsinaisesti hylätä kertakäyttöisinä, mutta tällä hetkellä on mahdollista tienata tekemällä huonoa laatua nopeasti. Laadun tuottaminen vie aikaa ja aika on rahaa. En näe muuta tietä muutokseen, kuin ihmisten herättämisen sisäilmaongelmien vakavuuteen. Asennemuutoksen myötä myös politiikka muuttuu. Laadunvalvontaa on lisättävä ja sanktioita kovennettava.

Itse seminaaritila, Otaniemen Dipoli oli sisäilman laadun puolesta sanalla sanoen kelvoton. Olisiko kohtuutonta toivoa, että jatkossa tilaisuus järjestettäisiin paikassa, jonka sisäilma on laadultaan esimerkillistä? Onko Etelä-Suomessa sellaista tilaa tuhannelle ihmiselle?