Kysynnän ja tarjonnan ongelmat uudisrakentamisessa

A-Plussassa keskusteltiin 23.2.2011 huonolaatuisesta rakentamisesta. Asuntoministeri Jan Vapaavuori uskoo huonon rakentamisen vähentyneen 30 vuodessa, mutta todella huonoja kohteita on silti liikaa. Lemminkäisen johtaja Jukka Terhonen kehui, että takuukorjauksien virhekustannukset ovat vain 4 promillen luokkaa heillä. Voiton maksimointia ei hänen mukaansa voi ongelmista syyttää, koska suurten rakennusfirmojen liikevoitot olivat pieniä viime vuonna. Laatu lisää voittoa ja huono laatu lisää rakentajan kustannuksia, hän väitti.

Ohjelmassa näytettiin insertti Korhosista, jotka ostivat uuden asunnon Lahdesta. Vikoja oli kymmeniä. Lautaparketti kupruilee, keittiön kivitason reuna melkein tippui paikaltaan, vessan lattialle tuli vettä pesukoneen tyhjentäessä vettä, koska putket oli yhdistetty väärin jne. Kuluttajariitalautakuntaan tulee ohjelman toimittajan mukaan valituksia 2-3 kertaa viikossa ja 110-170 kertaa vuodessa. Lemminkäisen mukaan se on vain n. prosentti kaikista rakennuksista. Vapaavuori muistutti, ettei tämä kerro virheiden määrästä. Vakavimmat virheet paljastuvat vasta vuosien päästä. (Ja tässä vaiheessa takuukorjausaika on mennyt umpeen, kuten Hannele Rämö on huomauttanut.)

Energiansäästötalkoot muuttavat normeja, mutta rakennusalaa ei kuunnella suunnittelussa, Terhonen harmitteli. Nopeita muutoksia pelätään alalla.  Hän mainitsi esimerkkinä ikunoiden eristämisen lisäämisen, mikä voi aiheuttaa sen, ettei ikkunan ulkopinta pysy enää kylmällä sulana, eli ikkunasta ei näe ulos. (Kovin oli varovainen esimerkki FRAME-seminaarin muistaen.)

Ministerin mukaan hinnalla ja sijainnilla kilpaillaan liikaa. Laatua ei edes tilata. Heikompikin menee kaupaksi varsinkin kovan kysynnän pk-seudulla. Terhonen huomautti, että kunnat kaavoittavat liian kitsaasti, joten hyviä sijainteja ei ole kerrallaan montaa markkinoilla. Vapaavuoren mukaan pitkät alihankintaketjut vaihtuvine työporukoineen heikentävät myös ammattiylpeyden syntymistä. Muutos lähtee ministerin mukaan liikkeelle siitä, että tilaaja vaatii laatua ja rakentaja haluaa sitä tarjota. Valtiovalta ei voi yksin ratkaista näitä ongelmia.

Herää kysymys, mitenköhän nämä Korhoset olisivat voineet estää virhe- ja takuukorjausrumban? Sen sijaan kuntien pitäisi todellakin katsoa kilpailutuksissa muita kriteerejä kuin hintaa. Kunnat tuottavat pitkän tähtäimen palveluja. Tarve päiväkodeille, kouluille ja terveyskeskuksille ei katoa mihinkään. Miksi ihmeessä otetaan siis riski, että kulut vain kasvavat homekoulujen myötä? Onko päättäjien vain niin vaikea tehdä työtään omaa toimintakauttaan pidemmällä tähtäimellä? Ehkä ongelma on siinä, että kukaan ei vastaa kokonaisuudesta, vaan kaikki näpräävät omalla tontillaan riidellen rahoituksesta ja budjetoinnista.

Esimerkki eri tonteilla näpräämisestä ympäristölääketieteen dosentti Tuula Putuksen blogista:

" 'Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio ja TTL:n sisäilmatutkimusta johtava professori Kari Reijula kirjoittivat vastineessaan Janne Toivosen kolumniin HS 2.2.2011:

“Työterveyslaitos ei kuitenkaan ole viranomainen. Emme voi päättää emmekä antaa määräyksiä korjaustoimenpiteistä, toimitilojen vaihtamisesta tai henkilöstön siirtämisestä. Kiinteistön omistajalla on päätösvalta kiinteistön korjaamiseen liittyvissä asioissa ja työnantaja päättää henkilöstöön liittyvistä asioista. Jotta työpaikoilla voitaisiin tehdä päätöksiä hyvässä yhteisymmärryksessä, Työterveyslaitos on kehittänyt sisäilmaryhmätoimintamallin.' 

Selkeää kannanottoa tarvittavista toimenpiteistä on siis ilmeisen turha odottaa alan johtavalta tutkimuslaitokselta. Ennen haudattiin ongelmat komiteoihin. Nykyään sitä kutsutaan sisäilmaryhmäksi."