Korkeasta rakennusteknisestä osaamisesta huolimatta Suomi on täynnä hometaloja. Rakentamisen haasteena ovat ilmasto, tiiviit talot ja uudet, testaamattomat rakennusmateriaalit ja -tavat sekä kiireessä tehty, huono työn jälki. Samalla kasvava joukko ihmisiä sairastuu jopa pysyvästi sisäilman epäpuhtauksien, kuten kosteusvaurioista syntyvien mikrobien ja kemikaalien takia. Sairastuneiden oikeus- ja sosiaaliturva on olematonta: kotinsa, irtaimistonsa sekä terveytensä ja työkykynsä voi menettää ja saada korvausten sijaan luulosairaan leiman. Moni sairastelee tietämättä, että syynä on huono sisäilma – ja julkinen terveydenhuolto kuormittuu turhaan.

20. maaliskuuta 2011

Kenen etu on sallia halvan ja huonon rakentaminen?


Kävin katsomassa Ryhmäteatterin kohutun Eduskunta-näytelmän, joka on koostettu poliitikkojen ja asiantuntijoiden aidoista kommenteista. Yksi teema oli harmaa talous, jonka takia verorahoja menetetään mm. rakennusalalta ja matkailu- ja ravintola-alalta. Eniten verorahoja jää uupumaan kuitenkin kansainvälisessä sijoitustoiminnassa tapahtuvan veronkierron takia, mitä poliitikot eivät näytelmän perusteella edes halua estää. Ruotsissa etäsijoittajilla kyllä on ilmoitusvelvollisuus osakeostoista, Suomessa ei. On käsittämätöntä, että nuorisotyöttömien etuja leikkaamalla säästetään 4 milj. euroa, mutta samaan aikaan annetaan verorahoja valua hukkaan satoja miljoonia, jopa miljardeja.

Esityksen ohjaaja oli saanut erään urakoitsijan kertomaan rakennusalan juonitteluista, kuten loputtoman pitkistä alihankintaketjuista. Tilaajavastuulaki ei näihin alihankkijoihin yletä. Muun muassa moottoripyöräkerhot perustavat lyhytaikaisia firmoja, joihin hommataan hyvät luottotiedot omaavia "Pentti puliukkoja" bulvaaneiksi. Kilpailutukset voittaa yleensä halvimman urakan tarjonnut, mutta jos hänen urakkansa on selvästi muita halvempi, se kertoo todennäköisestä veronkierrosta ja esim. virolaisen polkutyövoiman käytöstä. Yle uutisoi samasta aiheesta.

HS:n mielipidepalstalla yrittäjä nimimerkillä "Rehellinen=työtön" kertoo 20.3.11, ettei saa enää kylppäriremontteja, koska halvemmat tarjoukset voittavat. Hintoja yrittäjä ei ole nostanut vuoden 2001 jälkeen.



Rakennuslehti kertoi puolestaan 17.3.11 Finndomon valmistalon ongelmista Helsingin Myllypurossa. Yritys gryndasi Myllykylään 129 taloa, joista ensimmäiset valmistuivat lokakuussa 2010. Rakennusteollisuus ry:ssä työskentelevä varatuomari Paavo Mattila kyseli Finndomon projektipäälliköltä, kuka talot pystyttää. Hänelle oli luvattu, että Keski-Suomesta tulee kokeneita porukoita, mutta työmaalla puuhasikin venäläisiä ja virolaisia työntekijöitä. Viikkoa ennen sisäänmuuttoa paikalla järjestettiin katselmus, jossa Mattila tajusi, ettei hanke ole hallussa. Virheitä oli lukuisia. Mm. kylpyhuoneiden kalusteet eivät kestäneet vettä ja turposivat pilalle heti sisäänmuuton jälkeen.

"Ensimmäisellä saunan lämmityskerralla kiinnittämätön kiuas kaatui syliin. Lisäksi perhe ihmetteli, miksi talon ulkoseinä huurtuu saunan ollessa päällä. Syyksi paljastui reikä seinärakenteessa. Aliurakoitsijan työntekijä tursotti sen jälkeen reikään polyuretaania, mikä ei korjannut vuotoa."

Sillä lailla. Koska opimme, että halvin ei suinkaan ole paras? Poliittinen eliitti ei hallitse järkevien lakien säätämistä, ja pian kansa äänestää eduskuntaan lisää korruptoituneita tyhjän puhujia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti