Domus Perkele ja muita tarinoita

Iltalehdessä oli 27.2.2012 juttu päijäthämäläisestä pariskunnasta, jonka kotitalon rakenteisiin oli sadevesi päässyt takaoven kynnyksen kautta. Alajuoksu oli läpimätä, mikä tuli yllätyksenä. Talo oli myytävä purkukuntoisena. Naisen nuorena alkaneet reumaoireet ehtivät pahentua ja uudet sairaudet vaivata. Seuraava koti paljastui myös hometaloksi. Nykyinen vuokrakoti on myös huono, sillä omakotitalon yläpohjassa ja saunassa on hometta. "Tämä alkaa vaikuttaa jo kiroukselta", nainen kuvailee. Uusi asunto on jälleen haussa.

Artikkelin ohessa muistutetaan, että myös uudehko asunto voi olla homeessa rakennusvirheen seurauksena. Vanhoissa kiinteistöissä riskinä ovat mm. orgaaniset eristemateriaalit. Koulutetun rakennusterveysasiantuntijan palkkaaminen on kannattavaa, mutta heitä on vielä vähän. Itse ei pidä alkaa homeisia rakenteita purkamaan, sillä kyse on asbestin purkua vastaavasta työstä.

Ylen elävässä arkistossa on katsottavissa hometalon ostaneen toimittajaisän Ilkka Kilpeläisen dokumentti perheen hometaloprosessista. Ylen Olotila-sivustolta löytyy lisää heidän tarinastaan.

Anna Broms ja hänen miehensä Ilkka Kilpeläinen ostivat kuusi vuotta sitten Tampereelta rivitalokodin, jolla piti olla ns. puhdas historia mitä tulee mm. homevaurioihin. Sairastelu ja löytyneet rakenneviat kertoivat muuta. Asunto-osakeyhtiön olisi pitänyt korjata viat, mutta korjaaminen viipyi ja oikeusprosessista tuli pitkä. Ongelmista vastuussa oleva taloyhtiö valitti käräjäoikeuden päätöksestä hoviin, joka vahvisti käräjäoikeuden päätöksen 2/2012, mutta korvaussumma pienentyi.

Nyt perhe asuu yhdeksännessä osoitteessa muuton jälkeen eikä oireita enää tule nykyisessä asunnossa. Vanhoja valokuvia katsellessa Broms ikävöi heidän entistä omaisuuttaan, kuten lasten piirustuksia, kauniita esineitä ja ystäviensä kirjeitä.

"Jos me oltais tiedetty, me oltais lähdetty sieltä heti. Me oltiin siellä aivan liian kauan"

Suhtautuminen terveyshaittoihin ja omaisuuden menetykseen on Bromsin ja Kilpeläisen mukaan hyvin asenteellista, sillä ongelman ajatellaan olevan korvien välissä. Tulipalon takia kotinsa menettäneet saavat sen sijaan korvauksia vakuutusyhtiöltä ja kriisiapua. Asenteellisuutta ei ole.

Nii-in. Jos oltais vaan luotettu taloyhtiön ensimmäiseen korjaukseen, niin oltais myyty se jo kolme vuotta sitten ja saatu ostajat niskaamme sitten luultavasti käräjäoikeudessa...Silloinkin toisaalta taloyhtiö on tehnyt viranomaisen edellyttämät korjaukset. Niin luultavasti me oltais selvitty siitä juridisesti, mut se ei vaan olis ollut moraalisesti kestävää, kun me tiedettiin, että se ei riitä se korjaus, ja että ne ei vapaaehtoisesti sitä tee kunnolla.

Myönteisiä seurauksia homeongelmasta ovat olleet arvojen muutos, rohkeuden lisääntyminen ja perheenjäsenten lähentyminen. Vanhemmille on tärkeää, että he ovat itse pelanneet rehdisti. Totuudellinen elämä on kaunista, ja on vahvuutta, ettei tule elämälle kovaksi, Broms sanoo hienosti.

Perhe antaa vinkiksi mm. sen, että kuntokartoituksiin ei kannata luottaa, kaikki huomiot kannattaa heti kirjata. Helpoimmalla pääsee, jos korjauttaa itse homevauriot ja myy asunnon. Yhteydenpito kannattaa tehdä kirjallisena ja oikeuteen menemistä kannattaa pitää viimeisenä vaihtoehtona.

Turun Sanomien Extra -liitteessä oli 24.3. sama juttu Tommi Luukkosesta, joka oli taannoin Kalevassa. Lisäksi jutussa kerrottiin toimittajan puhelusta Turun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Lääkäri ilmoitti olevansa monen kollegansa tavoin kyllästynyt homejuttuihin. "Ääritapauksissa homepotilaiden oireet ovat lähes poikkeuksetta peräisin heidän korviensa välistä". Toisessa puhelussa professori Tuula Putus kritisoi lääkäreitä, jotka eivät halua nähdä terveyshaittoja eivätkä ole tutustuneet Majvik-ohjeistukseen ja uusimpiin lukuisiin tutkimuksiin aiheesta. On lääkärietiikan vastaista jättää potilas heitteille omien mielipiteiden takia, Putus huomautti.

Jutussa kerrotaan lisäksi entisestä sairaanhoitajasta ja pyörätuolipotilaasta, joka sai geneettisen sairauden päälle homealtistuksen muutettuaan asuntoon, joka aiheutti myös muille perheenjäsenille oireita. Ihotautilääkäri kertoi, ettei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa, kuin hänen repeillyt ihonsa. Tutkimuksissa asunnosta löytyi yhdeksää eri sienihomebakteeria. Lakimies neuvoi, ettei oikeuteen kannata lähteä taloyhtiöiden voittaessa ne lähes aina. Nainen suree, että kodin ja kaiken irtaimiston menettänyt ei saa mitään korvauksia.

Saksassa, Itävallassa, Japanissa ja USA:ssa monikemikaaliyliherkkyys on saanut tautiluokituksen.

Tommi Luukkosesta oli juttu myös Ilta-Sanomissa 21.3. Hänen hometaipaleensa alkoi jo 10 vuotta sitten. Nyt eristyksissä teltassa oleminen tuntuu jo onnelta ja hän suhtautuu toiveikkaasti parhaillaan rakentamaansa hirsimökkiin. Varat siihen tulivat keräyksellä 150 pienlahjoittajalta.

Kalevan toimittaja Henrik Ahola kirjoitti kolumnin "Kuka lohduttaisi homesairasta?" 6.3. Hänestä vaikuttaa siltä, että rakennusten kunnosta puhuttaessa on unohdettu ne, jotka ovat ehtineet sairastua. Yksi ongelma on diagnoosinumeron puuttuminen: Ahosen haastattelema lääkäri on sitä mieltä, että "sisäilmasairaita voidaan diagnosoida ja saattaa esimerkiksi sairauslomien piiriin nykyisellä koodistolla. Käytäntö vain on toinen."

"Sinänsä kiitettävän kosteus- ja hometalkoiden rinnalle tarvittaisiin kiireesti hanke, joka keskittyisi auttamaan sisäilmasta oireilevia ihmisiä. Tuntuu vain, että sosiaali- ja terveysministeriössä ei ole tähän tahtoa tai kykyä."