Korkeasta rakennusteknisestä osaamisesta huolimatta Suomi on täynnä hometaloja. Rakentamisen haasteena ovat ilmasto, tiiviit talot ja uudet, testaamattomat rakennusmateriaalit ja -tavat sekä kiireessä tehty, huono työn jälki. Samalla kasvava joukko ihmisiä sairastuu jopa pysyvästi sisäilman epäpuhtauksien, kuten kosteusvaurioista syntyvien mikrobien ja kemikaalien takia. Sairastuneiden oikeus- ja sosiaaliturva on olematonta: kotinsa, irtaimistonsa sekä terveytensä ja työkykynsä voi menettää ja saada korvausten sijaan luulosairaan leiman. Moni sairastelee tietämättä, että syynä on huono sisäilma – ja julkinen terveydenhuolto kuormittuu turhaan.

25. lokakuuta 2011

Useissa kouluissa harkitaan homelakkoja

kuva YLE/Jarkko Heikkinen

YLE uutisoi 24.10.2011 kymmenien koulujen vanhempainyhdistysten pohtivan lakkoilua homeongelmien takia. Suomen Vanhempainliitto syyttää kuntia ja valtiota homeongelmien salailusta ja vähättelystä. Liitto vaatii, että valtio myöntäisi vuosittain korjausrahaa 300-400 miljoonaa euroa.

Liiton toiminnanjohtaja on huolissaan myös opettajien terveydestä, sillä sisäilmaongelmat ovat ajaneet opettajia kiertolaisiksi, jotka liikkuvat koulusta toiseen etsien terveellistä työympäristöä. Liiton mielestä homekoulut tulisi laittaa viipymättä käyttökieltoon.

Vähässäkyrössä Tervajoen koulussa vanhemmat aloittivat lakon 24.10.2011. Koululaisista 80 % jäi kotiin. Lääninterveystarkastaja pitää samassa rakennuksessa toimivan Köpingin koulun tilojen tilannetta vakavana ja suosittelee koulun sulkemista.

Helsingin Sanomissa vanhempainyhdistyksen jäsen kertoi 25.10., että "Meitä harmittaa se, että homeen olemassaolo varmistui jo viime talvena, mutta kunta on pimittänyt tietoa eri syihin vedoten". Rehtorin mukaan tilanne on niin paha, että n. 30 vuotta sitten tehty rakennus joudutaan mahdollisesti purkamaan.

Ylen verkkosivun kommenttipalstalta poimintoja:

Nimimerkki Isä:
"Välittäkää seuraavanlainen viesti lapsenne opettajalle, koulun rehtorille ja ennekaikkea kunnan/kaupungin johtajille: Jos lapseni sairastuu esimerkiksi astmaan tai muuhun homeen aiheuttamaan terveydelliseen ongelmaan, tulemme haastamaan kunnna/kaupungin johtajan ja/tai kiinteistöistä vastaavat tahot henkilökohtaisesti oikeuteen lapsemme terveyden ja hyvinvoinnin törkeästä vaarantamisesta. Tällä saadaan ainakin opettajat mukaan rintamaan. Auttoi ainakin Vantaalla."

Nimimerkki juuba:
Meillä täällä Kittilässä sama ongelma jo viiden vuoden ajan.Lapsia ja henkilökuntaa on poissa koulusta sen takia, koska home oireet ovat liian voimakkaita.Kunnan virkamiehet sekä valtuutetut vähättelevät asiaa sekä myös kummallista kyllä kunnan terveystarkastaja sekä työsuojelulääkäri pitävät ongelmaa vähäpätöisenä ja toteavat yhteen ääneen hullujunhuoneelle koko porukka!En usko että, 250 hengen koulun oppilaat sekä henkilökunta on henkisen hoidon tarpeessa!Ehkä kunnanvirastolla olisi enempi niiden palveluiden käyttäjillä tarvetta!

Iltasanomien keskustelupalstalla Nimimerkki Linda:
"Jos joku opettaja polttaisi luokassa tunnin aikana vaikkapa vain yhden tupakan, se olisi skandaali vailla vertaa. Voin vain kuvitella minkälaisia otsikoita siitä revittäisiin ja opettaja saisi varmasti potkut. Tämä siitäkin huolimatta, että kunnon homelatingissa olevan koulun sisäilman hengittäminen on taatusti paljon vaarallisempaa kuin tuon yhden tupakan savun hengittäminen. Hometaloissa esiintyvät mikrobit voivat erittää ihan samoja myrkkyjä, joita käytetään myös biologisessa sodankäynnissä. Astma ei ole se ainoa eikä vaarallisinkaan sairaus, jonka homeet voivat aiheuttaa. Suosittelen kaikille, jotka eivät näitä vaaroja tunne, tutustumaan aiheesta tehtyihin epidemiologisiin tutkimuksiin"

MTV3 haastatteli työterveyshuollon professoria Tuula Putusta, joka kertoi noin kolmasosan kouluista olevan homeessa. Hän ei pidä viisaana sitä, että valtio leikkaa homekoulujen korjausvaroja 36 miljoonasta eurosta 5 miljoonaan euroon.

Kymmenen uutisissa perheenisä kertoo ottaneensa lapsensa kotiopetukseen Tervajoen koulusta lakon ajaksi, koska ei ole muuta vaihtoehtoa lasten terveyden turvaamiseksi. Vuoden 2012 alkuun on suunniteltu koulun pihalle parakkeja. MTV3 uutisoi myöhemmin päivällä 24.10., että koulu tullaan sulkemaan.

Uutisissa varoitettiin astmasta (2-4 kertainen astmamäärä muuhun väestöön nähden ongelmatiloissa) ja oppimisvaikeuksista, mutta sisäilmaongelmista voi seurata paljon muitakin vakavia seurauksia (tästä lisää täällä). Esimerkiksi Opettaja.tv:n Teuvon huone -sarjan homekoulujaksossa tietäväinen rehtori saa maistaa omaa lääkettään.

-Ei oo mitään homevaurioita. Täällä kävi homemies sen toteamassa
-Se oli sun kaveri Marko.
-Sori Teuvo. Ne sai mut kii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti