Korkeasta rakennusteknisestä osaamisesta huolimatta Suomi on täynnä hometaloja. Rakentamisen haasteena ovat ilmasto, tiiviit talot ja uudet, testaamattomat rakennusmateriaalit ja -tavat sekä kiireessä tehty, huono työn jälki. Samalla kasvava joukko ihmisiä sairastuu jopa pysyvästi sisäilman epäpuhtauksien, kuten kosteusvaurioista syntyvien mikrobien ja kemikaalien takia. Sairastuneiden oikeus- ja sosiaaliturva on olematonta: kotinsa, irtaimistonsa sekä terveytensä ja työkykynsä voi menettää ja saada korvausten sijaan luulosairaan leiman. Moni sairastelee tietämättä, että syynä on huono sisäilma – ja julkinen terveydenhuolto kuormittuu turhaan.

14. elokuuta 2011

Poliisi valitti ihmisoikeustuomioistuimeen työturvallisuuslain rikkomisesta

Markku Södervik kertoo Seurassa 31/2011 miten hän sairastui työpaikallaan Lapuan poliisitalossa. Södervikistä tuli 54-vuotiaana kortisonia loppuikänsä käyttävä eläkeläinen, mutta hän ei päästänyt työnantajaansa vähällä, vaan on taistellut oikeuksistaan jo 10 vuotta. Usko oikeusvaltioon on mennyt. Södervik saa paljon yhteydenottoja kohtalotovereilta. Yksityisen ihmisen on lähes mahdoton saada oikeutta, hän kertoo. Prosessi on vaatinut poliisin koulutuksen, kestävyysurheilijan sinnikkyyden ja perheen tuen.

Oireet alkoivat nenän limakalvojen kuivumisella, silmien vuotamisella ja hakkaavalla yskällä. Myöhemmin hengitys vaikeutui, ja urheilullinen mies huomasi jäävänsä muista jälkeen hiihtokisoissa. Keuhkot olivat tulehtuneet. Homeinen työpaikka laitettiin myöhemmin käyttökieltoon. Tasakatto oli vuotanut jo 80-luvulla. Myöhemmin sisäkatto romahti alas, mutta vahinkoa ei korjattu kunnolla.

Södervikin pyytämää sisäilmamittausta viivyteltiin. Myöhemmin tiloista löytyi mm. aspergillus versicolor -hometta, joka luokitellaan STM:n sisäilmaoppaassa terveydelle haitalliseksi. Kaikki sille saastuneet materiaalit pitäisi poistaa, mutta poliisipäällikkö ehdottikin Södervikille naamarin käyttöä töissä.

Jos minua olisi puukotettu virantoimituksessa, poliisipäälliköt olisivat jonottaneet luokseni kukkapuskan kanssa. Mutta koska sairastuin homeesta, minusta tuli vähän niin kuin spitaalinen”.
 Vähitellen työkaverit kaikkosivat ympäriltä.

Södervik otti yhteyttä läänin poliisijohtoon ja poliisijohtaja Kari Rantamaan. Rantama ei edes vaivautunut vastaamaan. Oireilu paheni eikä työterveyslääkäri puuttunut asiaan jämäkästi. Yksityinen keuhkosairauksien erikoislääkäri kirjoitti työnantajalle lausunnon, jonka mukaan näyttöä on riittävästi siitä, että potilaalla on kosteusvaurioista johtuvia oireita, ja että työtiloissa jatkaminen saattaa aiheuttaa terveydentilalle vaurioita. 

Myöhemmin TTL määräsi Södervikin PEF-puhallusseurantaan, jonka tulosten perusteella hän sai sairauslomaa, joka kesti lopulta 1,5 vuotta. Seuraavaksi TTL halusi varmistua Södervikin terveydentilasta ja laittoi hänet altistustesteihin. Södervik meinasi kuolla testeissä, joissa hänet laitettiin haistelemaan homeitiöitä. Hän tuntee ihmisiä, joiden oireet ovat pahentuneet pysyvästi testien jälkeen. Testejä ei ole tehty vuoden 2009 jälkeen. Lääkäreiden mukaan niitä tehtiin lähinnä vakuutusyhtiöiden vaatimuksesta. Ammattitautia Södervikillä ei todettu, vaikka testi pahensi hänen oireitaan. Vasta uusien tutkimustulosten jälkeen hän sai ammattitautilausunnon. Työnantaja ei halunnut kuitenkaan suostua siihen, ettei Södervik palaisi työpisteeseensä. Terveyttään suojelevaa poliisia uhattiin irtisanomisella.

Södervik teki valtiolle korvausvaatimuksen henkilövahingosta ja taloudellisesta vahingosta. Paperi kiersi kuusi vuotta eri virastoissa, mutta yksikään taho ei vaatimusta käsitellyt.

Södervik kiersi eri poliisilaitoksia ja löysi lopulta paikan, jossa ei oireillut, kunnes parin vuoden kuluttua Evijärven poliisitalon katto ja putket alkoivat vuotaa. Vuonna 2007 hän sai ammattiastmadiagnoosin ja oli valmis eläkkeelle 53-vuotiaana. Lääketieteelliset tutkimukset olivat kestäneet 8 vuotta, mutta vielä piti vakuutusyhtiöltä saada päätös, oliko kyseessä korvattava ammattitauti. Vakuutuslääkäri kumosi TTL:n diagnoosin. Södervik pyysi nähdä perustelut ja sai selville, että vakuutuslääkäri Kirsi Karvala toimi samaan aikaan TTL:llä kirjoittamassa ammattitautidiagnooseja. Södervik kirjoitti TTL:n pääjohtajalle, joka pyysi alaisiaan selvittämään asian nopeasti. Vuoden kuluttua TTL uudisti ohjeet lääkäreiden esteellisyydestä. Tämä oli yhden lääkärin mukaan Södervikin työn ansiota.

Poliisin virkasuhde loppui vuonna 2008, mutta meni vielä kaksi vuotta ennen kuin Valtiokonttori suostui maksamaan hänelle tapaturmaeläkkeen, sillä vakuutuslääkärin kielteinen lausunto hidasti asiaa. Vakuutuslääkäreiden ja vakuutusoikeuden pyörittämä kuvio ei ole läpinäkymä, mihin myös Asianajoliitto on kiinnittänyt huomiota. Asiaa on puitu eduskunnassakin.

Södervikin entinen työpaikka Lapuan poliisitalo asetettiin käyttökieltoon vuonna 2010. Södervik ei ollut suinkaan ainoa sairastunut. Vuoden 2010 lopulla hän teki kantelun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Hän vaati Suomen valtiolta korvauksia työturvallisuuslain rikkomisesta ja kantaa vakuutuslääkärin esteellisyysasiaan. Päätöksen pitäisi valmistua seuraavan syksyn aikana.

Lapuan poliisitalo on laitettu valtion omistaman Senaatti-kiinteistön taholta myyntiin remontin jälkeen. Uusien kosteusmittausten tuloksia ympäristöministeriön Hometalkoot-hankkeessakin mukana oleva Senaatti-kiinteistöt ei halua luovuttaa julkisuuteen.

2 kommenttia:

  1. TTL:n toiminta aiheuttaa vaaraa ihmisten terveydelle, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin. Hieno suoritus poliisimieheltä, että jaksoi taistella. Kunpa useampi jaksaisi.

    TTL:n toiminta on sisäilma-asioissa törkeää kautta linjan:
    - TTL:n määrittämät raja-arvot mikrobeille ovat liian korkealla - ne eivät ylity edes selvästi kosteusvaurioisissa rakennuksissa.
    - TTL ei ole puuttunut esim. ongelmiin sisäilmamittaustulosten avoimesta jakamisesta ongelmakouluissa. Tuloksia piilotellaan sairastuneiltakin opettajilta.
    - TTL ei puutu selkeiden ongelmakohteiden tilanteeseen vuosien valittamisesta huolimatta (mm. HKL, Taideteollinen korkeakoulu)
    - TTL:n altistuskokeissa on sairastunut pysyvästi lukuisia ihmisiä.

    Ja niin edelleen.. Mihin tällaista laitosta tarvitaan? Miksi meidän täytyy antaa verovarojamme tällaiseen epäeettiseen toimintaan?

    VastaaPoista
  2. TAitaa TTL olla vakuutuslaitosten talutusnuorassa ja näin ollen ajaa vain ja ainoastaan vakuutuslaitosten etua. Sairastuneet jäävät vaille oikeutta.

    VastaaPoista