Korkeasta rakennusteknisestä osaamisesta huolimatta Suomi on täynnä hometaloja. Rakentamisen haasteena ovat ilmasto, tiiviit talot ja uudet, testaamattomat rakennusmateriaalit ja -tavat sekä kiireessä tehty, huono työn jälki. Samalla kasvava joukko ihmisiä sairastuu jopa pysyvästi sisäilman epäpuhtauksien, kuten kosteusvaurioista syntyvien mikrobien ja kemikaalien takia. Sairastuneiden oikeus- ja sosiaaliturva on olematonta: kotinsa, irtaimistonsa sekä terveytensä ja työkykynsä voi menettää ja saada korvausten sijaan luulosairaan leiman. Moni sairastelee tietämättä, että syynä on huono sisäilma – ja julkinen terveydenhuolto kuormittuu turhaan.

9. toukokuuta 2011

Puukerrostalot -parempi vaihtoehto vai viherpesua?


Tähän tulee puukerrostaloja

Betonitalojen kosteusongelmien vuoksi puurakentaminen kuulostaa kiinnostavalta vaihtoehdolta. Puukerrostaloja on muutamia Suomessa ja vähitellen tehdään lisää. Uudet paloturvallisuusmääräykset voivat lisätä korkeaa puukerrostalorakentamista tulevaisuudessa. Esimerkiksi Etera on rakennuttamassa puukerrostaloja Helsingin Viikkiin tänä vuonna. Toimitusjohtaja Hannu Tarkkonen on kertonut heidän haluavan olla edelläkävijöitä alalla. Metsäliitto on kehittänyt liiketoimintaan soveltuvan puukerrostalojärjestelmän. Tarkkonen kertoo heidän lähtevän siitä, että "rakennamme hyviä, normaaleja kaupunkiasuntoja, emme kansallisromantiikkaa". Myös Peab on mukana hankkeessa.

Peabin toimitusjohtaja Petri Suuperko kertoo, että heillä on erittäin hyviä kokemuksia puutalorakentamisesta jo pidemmältä ajalta Ruotsissa, mitä hyödynnetään Viikin Latokartanon rakentamisessa.

Puurakenteinen kerrostalo on ekotehokas, sillä rakennusosien valmistukseen, kuljetukseen ja kerrostalon rakentamiseen kuluu tavallista vähemmän energiaa. Metsäliiton Finnforest-kerrostalojärjestelmä sisältää Kerto-rungon sekä elementteinä toimitettavat katon, ulkoseinät ja välipohjat. Järjestelmä on kustannustehokas, koska se nopeuttaa rakentamisaikataulua, vähentää työmaa-aikaista työtä ja minimoi materiaalihukan.

Se on siis eko- ja kustannustehokas, mutta miksi puukerrostalojen markkinoinnissa ei edes yritetä käyttää sisäilman laatua yhtenä valttina, vaikka uudisrakentamisen heikko laatu on ollut pinnalla mediassa? Johtuukohan se siitä, ettei laatuun aiotakaan panostaa, vai eikö ihmisten oleteta pohtivan koko asiaa?

Pohjolan Sanomissa oli 1.3.2011 juttu puukerrostaloista. Meri-Lappia lähimpänä sijaitsevat puukerrostalot sijaitsevat Haaparannalla, jossa on Akeliuksen vuokrakerrostaloja. Rappauksen takia niitä ei juuri erota puisiksi. Neljä vuotta sitten taloon muuttanut nimettömänä esiintyvä mies kertoo talon olevan lämmin, mutta hän on ihmeissään joistain rakenteellisista ratkaisuista. Hän olisi mm. tehnyt kivijalasta korkeamman ja ilmastoinnista paremman. Ei kuulosta lupaavalta.

Päätin kysyä Viikin hankkeen eri osapuolilta, miten he ovat huomioineet rakennusaikaisen kosteuden eliminoinnin yms. olennaiset seikat. Kukaan ei vastannut kahden viikon aikana. Mielestäni myös hyvän sisäilman pitäisi olla osa vihreää ajattelua, koska ihmisten hyvinvointiahan myös ekoajattelussa pohjimmiltaan haetaan. Ainakin näennäisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti