Korkeasta rakennusteknisestä osaamisesta huolimatta Suomi on täynnä hometaloja. Rakentamisen haasteena ovat ilmasto, tiiviit talot ja uudet, testaamattomat rakennusmateriaalit ja -tavat sekä kiireessä tehty, huono työn jälki. Samalla kasvava joukko ihmisiä sairastuu jopa pysyvästi sisäilman epäpuhtauksien, kuten kosteusvaurioista syntyvien mikrobien ja kemikaalien takia. Sairastuneiden oikeus- ja sosiaaliturva on olematonta: kotinsa, irtaimistonsa sekä terveytensä ja työkykynsä voi menettää ja saada korvausten sijaan luulosairaan leiman. Moni sairastelee tietämättä, että syynä on huono sisäilma – ja julkinen terveydenhuolto kuormittuu turhaan.

10. lokakuuta 2011

Alan koulutuksessa on puutteita kaikilla tasoilla

kuva: Joensuun Elli
Karjalainen kirjoittaa hometutkimusten vaikeudesta 6.10.2011. Nykyistä pätevämpiä asiantuntijoita tarvitaan, sillä home tulee kalliiksi, mutta sen tunnistaminen ei ole helppoa, jutussa sanotaan. TTL:n teemajohtaja Kari Reijula kertoo, että koulutuksessa on puutteita kaikilla tasoilla: kuntoarvioiden tekijät, laboratoriotutkijat, ympäristötarkastajat ja aluehallintoviraston työsuojelutarkastajat tarvitsisivat jatkuvasti tietojensa päivitystä.

Joensuun Elli purkaa kesällä 2012 kuusi vuonna 1983 rakennettua opiskelijataloa Kiulutieltä ja Leilitieltä homeongelmien takia. Sadekouruja ja salaojia ei 80-luvulla tehty, ja sokkelit ovat huonossa kunnossa, kertoo kiinteistöpäällikkö Vesa Vapanen. Asukkaiden kokemusten arvoa ongelmiin liittyen vähäteltiin vuosia. Haiseva pesuhuone käskettiin tuulettamaan ja puhdistamaan lattiakaivo paremmin, kertoo eräs opiskelija. Mittauksissa ei kuitenkaan havaita kaikkea, mitä ihminen haistaa.

Joensuun kaupunki käytti aikaisemmin STM:n asettamia raja-arvoja, mutta nyt käytössä ovat työterveysviranomaisten raja-arvot. Kaupungin terveystarkastaja Katariina Ahlholm kertoo suositusarvojen laskeneen, mikä lisää turvallisuutta. Mittari on alkanut näyttää punaista monen julkisen rakennuksen kohdalla.

Homeen lisäksi pahaa hajua voi aiheuttaa vanhojen rakennusten sisustusmateriaalien pilaantuminen. Liima-aineet voivat haihtua ja materiaalit palaa, sanoo Ahlholm.

1 kommentti:

  1. YLE: Valtio nipistää roimasti homekoulujen korjauksesta
    http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/10/valtio_nipistaa_roimasti_homekoulujen_korjauksesta_2939224.html

    Pohjalainen ja Pohjankyrö-lehti: Tervajoen homekoulusta
    http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/huono-sisailma-saattaa-sulkea-tervajoen-koulun-1.1076926
    http://213.250.98.241/pokyepaper/20111010/index.html

    VastaaPoista