Kuka johtaisi työkyvyn parantamisen sisäilman laatuun?

kuva: Kauppalehti

STT:n 25.8.2011 julkaiseman uutisen mukaan n. 10 % yritysten palkkakustannuksista muodostuu sairauspoissaoloista, työkyvyttömyydestä ja tapaturmista. Suurin kustannuserä koituu sairauspoissaoloista. Tämä on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen paljon ja syö hintakilpailukykyämme, arvioi työeläkejärjestelmän keskeinen vaikuttaja Kari Puro.

Työtä tekevän väestön ikääntyessä työhyvinvointi on noussut yrityksille merkittäväksi kilpailukykytekijäksi. Potkiakseen yrityksiä hereille EK on alkanut puhua työkyvyttömyyden sijaan bisneskielellä ”työkyvyn johtamisesta”.

Tämä on tuttua. Puhutaan työurien pituudesta, työtehosta, työkyvystä, kustannuksista...Missään ei mainita sanallakaan sisäilmaa tässä yhteydessä. Sisäilmaongelmien aiheuttamat sairauspoissaolot ja työtehon menetykset eivät kuitenkaan liity vain julkisen puolen työpaikkoihin.

Kiitetäänkö sisäilmaongelman esiintuovaa työntekijää työyhteisön työhyvinvoinnin ja kilpailukyvyn parantamisesta?

Vai leimataanko heikosta ilmanvaihdosta tai tunkkaisesta ja oireita aiheuttavasta sisäilmasta valittajat hysteerisiksi maanvaivoiksi, työilmapiirin pilaajiksi ja lisäkustannuksia aiheuttaviksi yliherkiksi nirppanokiksi? Koska työnantajat heräävät ymmärtämään, että aivot tarvitsevat happea toimiakseen tuottavasti? Sisäilmastoltaan hyvät työskentelyolosuhteet tarjoavia työnantajia tulisi mielestäni julkisesti palkita, samoin kuin kiittää asiassa aktiivisia työntekijöitä.