Purkupäätöksen saaneella Helsingin Myllypuron ala-asteella sairastunut opettaja kertoo, ettei ole ainoa, joka joutui lähtemään samalta työpaikalta sairastuttuaan sen sisäilmasta. Osa toipui ja työskentelee muualla, mutta osa, kuten hän, sairastui pysyvästi. Opettajaa on kierrätetty 14 eri koulussa, mutta kaikissa hän oireilee mm. kuumeilulla, iho-oireilla, nivelkivuilla ja keuhkotulehduksilla. Viimeisin altistus jätti tulehduksen, joka ei ole parantunut. Myös sydämen rytmihäiriöt ja yli satasen lepopulssi ovat tuttuja oireita. Yhtenä ongelmana hän pitää koneellista ilmanvaihtoa, sillä koulujen ilmastointikanavat ovat usein likaisia. Opettaja on saanut tarpeekseen siitä, että testaa kouluja terveytensä kustannuksella.
Perheenäiti kertoo puolestaan koko hänen perheensä sairastuneen 80-luvulla rakennetussa talossa: yhdessä yössä alkoivat kurkut turvota, iho kuoriutua ja tulla hengenahdistusoireita. Kosteusprosentti oli sisällä yli 80 talvella. Seuraavaksi he muuttivat remontoituun ja kuntotarkastettuun 70-luvun taloon, jossa tuli myös oireita, kuten keskushermosto-, nivel- ja sydänoireita. Nainen näki myös painajaisia ja sai paniikkihäiriömäisiä oloja makuuhuoneessa, josta sittemmin löytyivät pahimmat homevauriot. Nykyään perhe asuu 100-vuotiaassa talossa, mutta lapsia joudutaan öisin siirtelemään huoneesta toiseen riippuen siitä, missä on milloinkin paras ilma. Ilmanpuhdistimia on 3 käytössä. Haave itse rakennetusta terveestä talosta elää.
Kolmas haastateltu nainen sairastui 80-luvulla rakennetussa rivitalossa, jossa häntä vaivasivat vihlovat päänsäryt, lihasnykinät, jäsenten tunnottomuus, verenvuoto kitalaesta, näkökentän sumentuminen, vapinakohtaukset, silmien pistely jne. Keskusteltuaan naapureidensa kanssa hän ymmärsi oireiden liittyvän taloon eikä esimerkiksi MS-tautiin. Hän joutui hävittämään omaisuutensa, mutta ei päässyt sillä painajaisesta. Naisen immuunijärjestelmänsä ei enää palautunut, vaan hän reagoi nykyään epänormaalin herkästi sekä kosteusvaurioaltisteille että monille kemikaaleille ja ruoka-aineille. Hän on käynyt n. 200 asuntonäytössä ja vuokrannut 30 asuntoa löytämättä paikkaa, jossa oireita ei tulisi. Tämän seurauksena hän on nukkunut talvisinkin öitä parvekkeella, autossa tai avoimen ikkunan alla. Töissä nainen ei ole pystynyt enää vuoteen käymään. Kaupungin virkamiehiltä ei ole apua herunut, vaan häntä pompotellaan luukulta toiselle. Hän on ottanut yhteyttä myös SPR:ään, seurakuntiin ja Diakonissalaitokseen. "Meidän tilanteemme ei kuulu kenellekään". Töitä nainen pystyisi tekemään, jos vain löytyisi sopiva tila. Kela ei korvaa hänen sairaslomiaan, sillä hänellä ei ole keuhko-oireita eivätkä allergiasairaalan lausunnot siten kuvaa hänen tilannettaan. Hän ihmettelee, miksi lääkärit eivät tunne sairautta eivätkä ole tutustuneet aiheesta saatavilla olevaan kansainväliseen tutkimusaineistoon.
kuva: Hannu Hurme/KU |
Mitä tähän voi muuta sanoa, kuin ihmetellä, miksi 2000-luvulla ollaan näin alkeellisessa tilanteessa länsimaisessa ns. sivistysvaltiossa vakavan, mutta tarkemmin ajatellen hyvin loogisen ympäristösairauden kohtaamisessa ja ongelman hoidossa. Arkkitehti Panu Kaila sanoo YLE:n haastattelussa, että rakentamisen historiassa ei ole aikaisemmin tapahtunut niin suurta muutosta, kuin mitä oli siirtyminen teolliseen rakentamiseen. Kun miettii millaisissa pullotaloissa kylmässä maassamme asutaan, ja miten usein vuotaa joko kodinkone, putket, katto, ikkuna tai alapohja taloissa, ja miten keinotekoisia materiaaleja nykyään käytetään, niin onko se nyt edes ihme, jos osa sairastuu vakavasti hengitettyään happipitoisen ilman sijaan vaikkapa stachybotrusta, fumigatusta, kereulidia tai etyyliheksanolia?
http://svenska.yle.fi/nyheter/artikel.php?id=222657
VastaaPoista