Reportaasi homeongelmista Keski-Suomessa 2

grafiikka Down Leikkonen, Nina Huisman

Keskisuomalainen julkaisi 14.5.2011 seitsemän sivun jutun homeongelmista. Yksi käsitellyistä aiheista on 70-luvulla märälle pohjalle rakennettu Kortepohjan koulu, jossa koulusihteerinä toiminut nainen luettelee oireitaan: silmäoireet, iho-oireet, päänsärky, väsymys, vilunväreet, nuha, hengenahdistus, rintakipu, sydämen tykytykset, äkkiä kohoava syke, muistihäiriöt, nivelkivut, voimattomuus, lihaskipu, tärinä jne. Työterveyslääkäri suhtautui näihin kyselemällä yksinäisyydestä. Mies- ja naisopettaja kertovat saaneensa samassa koulussa astman ja apulaisrehtori, että hänen keuhkojensa tilavuus on pienentynyt merkittävästi kuuden vuoden Kortepohja-aikana. Välillä hänen sydämensä alkaa lyödä töissä 120 lyöntiä minuutissa. Monet opettajat eivät puhu aiheesta leimautumista pelätessään. Nimettömänä esiintyvä opettaja pitää loukkaavana sitä, että ns. sisäilmatyöryhmät tulevat koululle selittämään, miksi asialle ei voida tehdä mitään. Hän vertaa tilannetta Neuvostoliittoon.

Turun yliopiston työlääketieteen ja työterveyshuollon professori Tuula Putus kertoo paasanneensa aiheesta jo 20 vuotta, mutta tieto ei vaikuta menevän perille. Pelkästään Kuopiossa on julkaistu parikymmentä tutkimusta aiheesta. Ongelmana on se, ettei viranomaisohjeita yleensä noudateta. Mikään ei muutu, jos ei syyllisiä aleta rangaista. Yksi tekosyy on vedota todisteiden puuttumiseen. Putus huomauttaa, ettei laki edellytä syy-yhteyden todistelua, vaan laki puhuu terveyden riskeistä. Jos näytteissä ei näy mitään, ne on voitu ottaa väärästä paikasta tai väärällä tavalla.

Näytön saaminen sisäilmasairaudesta ei ole helppoa, mutta Putus kysyy, kuinka paljon näyttöä tarvitaan muissa sairauksissa: diabeteksen ja keuhkosyövän kohdalla epidemiologisen tason näyttö riittää. Yksilötason todistelusta ei esitetä vaatimusta. Kaikki eivät sairastu, mutta eivät kaikki saa tupakanpoltostakaan keuhkosyöpää. Mahdollisten geneettisten erojen lisäksi taustalla voi olla erot altistumishistoriassa. Putus on huolissaan lapsista ja nuorista, sillä vähintään kolmannes kouluista on kosteusvaurioisia. Homeallergian saanut ei siitä parane ja aikuisiällä oireet voivat pahentua esim. astman muodossa. Kustannukset pelkästään koululaisten kohdalla ovat satoja miljoonia euroja, Putus sanoo. Ja esim. yhden henkilön ennenaikainen eläköityminen tietää miljoonaluokan kustannuksia yhteiskunnalle. Ongelma on poikkitieteellinen, mutta asiantuntijat eivät kuuntele toisiaan, Putus harmittelee.

Ympäristöministeriön Hometalkoita vetävä Juhani Pirinen haluaa parantaa rakennusalan koulutusta ja selventää ja karsia ammattinimikkeitä. Kosteusvaurioista johtuvia oikeudenkäyntejä on yhä enemmän ja ne ovat murhaavan rankkoja kokemuksia osapuolille, Pirinen sanoo. Suomi on tähän asti ollut ainoa Pohjoismaa, jossa ostajalle ei ole ollut tarjolla vakuutusta piilevän rakennusvirheen varalle. Hometalkoiden tavoitteena on myös mm. saada rakennusmaiden kosteuden- ja pölynhallinta pakolliseksi.

Jyväskylän kaupungin kiinteistöjohtaja Esko Eriksson sanoo, että Pirisellä on provokaattorin asenne, ja että hän niputtaa asioita liikaa samaan nippuun. Kosteuden- ja pölynhallinta on meidän työmailla kunnossa, käytämme alan parhaita asiantuntijoita ja investoimme kouluihin kymmenille miljoonilla, kiinteistöjohtaja puolustelee. Myös paikallinen terveystarkastaja Jari Pihlajaniemi on sitä mieltä, että Jyväskylässä ollaan sisäilma-asioiden korjaamisessa ihan eri tasolla kuin monessa muussa kunnassa.

Toimittaja Esa Jokinen muistuttaa reportaasin lopussa, että ainoa, jolla pitäisi olla merkitystä, on pulpetissa istuva pieni koululainen. Jos Jyväskylän kaupungilla on toimiva järjestelmä sisäilmaongelmien hoitamiseen, niin käyttäköön sitä niin, että ihmisiä ei pidetä tiloissa, joissa he sairastuvat vaikeasti, Jokinen vetoaa.